Olisinpa minäkin mukava

Tänään bongasin Hesarin verkkosivuilta uutisen, jonka mukaan suomalaiset miehet ovat venyneet pituutta viisi senttiä 30 vuodessa. Peremmällä uutisessa sanotaan, että miesten keskipituus on kehittynyt kyseisessä ajanjaksossa 176 cm:stä 181:een eli viisi senttiä: vastaavasti naisten keskimitta on varttunut 163 cm:stä 167,5 cm:ään. Neljä ja puoli senttimetriä. Minä tiedän olevani kohtuuttoman kireämyssyinen saivartelija, mutta miksi helvetissä sinänsä kiinnostava uutinen on pitänyt otsikoida tuolla lailla, ikään kuin puoliksi?
Tämä yksittäinen haastattelusta leipaistu uutinen voi tuntua merkityksettömältä ja minua siten pitää vaahtosuisena koohottajana - mitä epäilemättä olenkin, tämmöisestä kun menen kimpaantumaan. Minä kuitenkin uskon, että juuri tällainen salavihkainen, sisäänrakennettu esiinnostaminen on eräs maailmaa - ja sen totuttua näkemistä - rakentavista sukupuolittavista mekanismeista. Jotenkin olisi myös mukava ajatella, että edes tällaisia selvästikin fysikaalisesti kiistattomia kehityskulkuja voitaisiin esittää sillä lailla edes pikkuisen arvovapaasti. Ehkä.

Nokkoset ovat selvästikin muotia. Joka toisen Facebook- tai blogipäivityksessä kerrotaan niiden keräämisestä, ryöppäämisestä, soseuttamisesta ja ties mistä. Minä olen penseä, sillä haistan hipsteriyden; minulle ne ovat edelleen vain riivattuja kiusankappaleita, joita kasvaa aina juuri sopivasti parhaiden polkujen varsilla, laitumen sähköpaimenen juurella ja ahomansikka-apajien ympärillä. Sitä paitsi voikukatkin ovat luonnonvaraisia ja syötäviä, miksei kukaan tohkaa niistä?

Kotimatkalla töistä, iltapäiväruuhkan jälkiaallokossa Paciuksenkadulla sain aidon roadrage-kohtauksen. Vasen kaista oli kokonaan jumissa, lukuisat rantaa kohti kääntymässä olevat autot matelivat kärsivällisesti päästäkseen nuolivalokaistalle: suoraan eteenpäin jatkoi hävyttömän kokoinen katumaasturi, joka körötteli kaikessa rauhassa kolmeakymppiä, antamatta minkään tai kenenkään häiritä flaneeraustaan. Kuskinpukilla näytti istuvan keski-ikäisehkö rouva, jonka vieressä tämän äiti- tai anoppiosastoa edustava varttuneempi madame: näytti olevan joko debatti tai keskittynyt maisemienkatselu menossa. Onneksi siitä pääsi ihan turvallisesti ohi; onneksi Fättis lähtee kahvaa väännettäessä kuin hipsteri lähiöstä. Adrenaliinikuohu laantui vasta Biomedicumin kohdalla.
Sovitaanko samaan hengenvetoon myöskin, että laitetaan autossakin se ykkösvaihde valmiiksi silmään viimeistään siinä vaiheessa, kun ratikkavalot muuttuvat Mene!-moodiin? Koska jos sen vuosimallin '82 BMW:n kytkintä alkaa haeskella vasta silloin, kun keltainen on jo yhtä mennyttä kuin geometriset kampaukset, ei siitä ihan oikeasti enää ehditä niillä samoilla valoilla yhtään minnekään. Ja sittenhän voikin vaihtaa taas vapaalle, ettei suotta seisota autoaan kytkin pohjassa risteyksessä.

Firman perjantaisissa allasbileissä, niissä joista itse lähdin kymmenen jälkeen pyörällä kotiin juotuani koko illan silkkaa vissyä, oli mitä ilmeisemmin suoriuduttu perinteisellä kaavalla. Joku voisi pitää tätä kateutena sekä osattomuuteni synnyttämänä harmina, mutta minusta firman bileissä sekoilu, varattujen ja / tai alaikäisten kollegoiden paneminen saunaneteisessä ja ns. suunsa puhtaaksi puhuminen on jotenkin niin viime tiistaita - sattuneiden ja tapahtuneiden maanantainen puiminen se vasta väsynyttä onkin. Tänään juoruvertailujen keskellä voisinpa sanoa tehneeni edes töitä, vaan enpä juuri tehnyt. Vertailin vakuutustarjouksia ja kihisin sappea sekä haaveilin jostain, jota ei ole olemassakaan.
Haluaisin lomalle, ihan tosi, tosi paljon.