Aurinko tekee kaikesta vähän helpompaa. Istumme kesän ensimmäistä, terassille päätynyttä pussikaljareissua minun naisteni kanssa ja ylistämme toisiamme. Juon viimeisen kaljan kävellessäni Pitkänsillan yli omalle puolelleni kaupunkia ja hengitän kesää. Langan toisessa päässä tuttu ääni, sormenpäissä kesäkaupunki. Aina tulee huominen, ja "huomenna ei ehkä ole paremmin mutta ainakin eri tavalla. Kun tarpeeksi monta huomista on kulunut, lopulta joku niistä on se kuuluisa parempi."*
Seuraavana aamuna joudun tarkistamaan puhelimestani, miten se kaikki taas menikään. Meil on parhautta, lucky us, lukee siellä. Oli se, niin se juuri oli.
Ystävän terassille paistaa kuumemmin kuin minnekään. Istumme bikineissä vastakootuilla aurinkotuoleilla, nahat nihkeinä keskellä toukokuuta, ja puhumme. Puhumme puhumasta päästyämme: siitä, miten pienet ärsyttävät asiat ennustavat tuhoa suhteissa, siitä, kuinka olemme tutustuneet kevään aikana itseihimme ja todenneet, ettemme olekaan lopulta kovin a) työorientoituneita (minä) tai b) mukavia ihmisiä (ystävä); siitä, miten loukkaavalle tuntuu, kun huomaa olleensa jollekulle vain suhteen korvike, siitä, mikä kvalifioi kutsumaan jotakuta ystäväksi ja siitä, miten juuri ne väärät jaksavat olla aina sinnikkäimpiä.
Kesä on se, kun herää aamulla liian varhain aurinkoon, eikä malta edes harmistua. Se näkyy toisiaan huomioivissa ihmisissä, spontaaneissa, Alkon jonossa rustatuissa runoissa (elämässä toiset katsovat eteen ja toiset taaksepäin / Alkon jonossa kaikki katsovat vain eteenpäin) ja oman rappukäytävän hilpeissä muuttomiehissä. Se on ilta, jona lasi ei koskaan tyhjene, täydeltä terassilta löytyy kuin ihmeen kaupalla juuri tarvittava määrä tyhjiä istuimia, eikä varmuudeksi mukaannapattua hupparia tarvita edes kotimatkalla. Se on koko kidan leveydeltä nauravia hauvoja ja täydellisen kylmiä lonkerolasillisia. Se on moottoripyöräunelmia ja yhteisiä hymyjä, tunnetta siitä että mikä tahansa voi onnistua.
Että pienet asiat voivat muuttaa suunnan.
Että pienet asiat voivat tehdä onnen.
Siihen hetkeen.
*Elina Tanskanen, Trendi, lokakuu 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
tässä oli sellanen kiva ätmös. niinkun tunnelma, ja henkimaailma, ja tietty daisy.
just toi ätmös oli myös mun kielen päällä. se muuten kuulostaa jollekin etovalle liejulle jota pitää syystä tai muusta syödä, ja alan käyttää sitä tästä hetkestä.
meillä on töissä yksi itseruskettavasta ihan tiilenoranssi poika, joka käyttää tota ätmös-sanaa, ja se on musta aika toimiva. ja kiva kun ääkkösiä noin paljon.
Lähetä kommentti