Lomasta on kulunut kolmannes ja olen jälleen pit stopilla Kalliossa. Tunnen omituista haikeutta, joka liittyy usein mökiltä kotiutumiseen ja tietynlaisiin kesäiltoihin. Pesen pyykkiä ja pakkaan, soitan puheluita ja haaveilen. Haluaisin istua ikkunalaudalle polttamaan vaitonaisen savukkeen, mutta äkkiä se tuntuu sopimattomalle; viikkaan puhtaat vaatteet ja tiskaan pastakattilan. Pidän Jim D:n historiaohjelman tv:n taustahälynä, toivon sen älyllistävän minua.
Menomatkalla Saareen Raision Myllyssä asioidessamme saimme ansaitsematonta ja kiusallisen ilmiselvää huomiota kahdelta narkkarin näköiseltä jampalta. Turun moottoritiellä kummallinen Hummer-flirttaaja ajoi ensin takapuskurissani, sitten ohituskaistalla tarpeettoman pitkään rinnallani ja lopulta edelläni provokatiivista alinopeutta. Kotiin palatessani täsmälleen sama auto oli parkissa Kaarlenkadulla.
Saaressa huomasin, kuinka serkkupojat keskustelivat yleispätevistä asioista keskenään minun ja Dahlian päiden ylitse, mutten jaksanut edes tuhahtaa halveksivasti. Luin ensimmäistä feminististä utopiaa sateen runnoessa männikköä. Molskahdin saunasta uskomattoman lämpimään mereen ja sieltää noustessani kummastelin meriveden hengästyttävää vaikutusta. Kiersin saarta läpimärän ja liukkaan sammalen lussahdellessa saappaan alla ja tehdessä askelluksesta töpöttävää ja varovaista. Tutkin vanhat sammakonpoikaslammikot ja lakka-apajat. Keksin spontaanisti itselleni tärkeitä ihmisiä, joiden vaistoaisin viihtyvän Saaressa ja joita aina tulen ajatelleeksi siellä ollessani.
Tulen hieman surulliseksi siitä, kuinka paljon huomaan juuri Saaressa viettäväni aikaa kuvitelmissani. Millaista olisi, jos. Mitä tekisin, kun. Mistä pitäisit, miten oltaisiin, kuinka kaikki olisi toisin, tai ihan samoin mutta paremmin.
Mitä tarvitaan siihen, että vihdoin päästän irti päiväunistani ja alan taas elää?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
musta tuntuu, että tollasissa hiljaisissa ja kauniissa paikoissa, joihin vielä liittyy muistoja, niin päätyy helposti haaveilemaan ja spekuloimaan. ehkä juuri sen muistelun seurauksena, koska se on vähän samantyyppistä aivotyötä kuin unelmoiminen.
hurjan nokkelasti bongattu muuten! ehkä kysymys on juuri siitä, ja sun kommentti sai taas kerran mun olon tuntumaan sille etten olekaan ihan toivoton tai edes erityisen älytön. kiitos siitä.
Lähetä kommentti