With Canon you can

Minä en ole kovin johdonmukainen ihminen. Mielestäni on ihan ok ostaa ravintolassa kokonainen skumppapullo sanotaan nyt vaikkapa kolmellakymmenellä eurolla ja sitten jättää valtaosa siitä juomatta. Sen sijaan on älytöntä haaskausta mennä ravintolaan, jonne on sisäänpääsymaksu. Taksilla voi ihan hyvin huristella muutaman kilometrin matkan keskustasta kotiin hintaan suunnilleen 13 €, kun taas bussien yötaksat tuntuvat kohtuuttoman kalliille. (Ehkä kyse onkin siitä, että haluan saada kouriintuntuvaa vastinetta rahoilleni: jos tuo vastine on oikein näkyvää tai muuten vain laadukasta, sijoitus tuntuu kannattavalle. Voi myös olla, että olen vain tyhmä.)
Tämän vuoksi herahdin miltei kyyneliin, kun tämän viikonlopun aikana kaksi eri ihmistä sanoi maksavansa kernaasti ravintolan sisäänpääsymaksun, jos he kerran sillä keinoin pääsisivät näkemään minut. Se oli kenties kauneinta mitä sisäiselle, usein täysin häiriintymättä sikeitä vetävälle kitupiikilleni on kukaan koskaan sanonut.

Perjantaina vanha työkaveri houkutteli minut kanssaan Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin Helsinki Beer Festivaliin. Olimme saaneet korruptioliput ammattilaisajalle, joten näytteitä liikeni miltei jokaiselta isommalta ständiltä. Laitilan kojun nuorukainen suorastaan hurmaantui seurastamme, emmekä olleet päästä jatkamaan matkaamme brändilonkeron ja mansikka-lime-siiderimaistiaisten ääreltä lainkaan. Yläparvella, amerikkalaisten pienpanimo-oluiden maistelun ohella jouduin selittämään tuntemattomalle, turkoosiin vaimonhakkaajaan ja kulahtaneeseen lippikseen sonnustautuneelle miehelle sekä juoma- että t-paitavalintojani ja lisäksi seinäkiipeilyn ydintä.
Alkuyöstä kotiin pyöräillessäni ilma tuoksui kesälle, kasteelle ja vastaleikatulle ruoholle, taivaanranta valaisi edelleen ja vastaantulijatkin olivat hippimäisen hyväntuulisia. Oli pakko hymyillä herkeämättä.

Lauantaina herätyksiä oli useita ja ne olivat kaikki miellyttäviä. Yleisen turvallisuudentunteen ja hymyilytyksen ohella kahvimaidon loppuminenkaan ei ollut sellainen katastrofi kuin tavallisesti; edes lopulta päiväuniin johtanut väsytys ei oikeastaan haitannut.

Illalla firman kemuissa oli kasoittain kauniita naisia ja muutamia mukiinmeneviä uroita eikä juoma tuntunut loppuvan kesken millään, drinkkilippuja löytyi laukusta vielä tänäkin aamuna. Tankojuoppoilin kotimatkan jälleen ansiokkaasti ja väitän, että tätä menoa loppukesästä pyöräilystäni ei päältä päin katsottuna voi sanoa, onko se suoritettu promilleissa vai ilman.

Tänään lounastin äidin kanssa Kööpenhaminan matkaa suunnitellen. Matkakuume vaatii näköjään kohdallani sinikantisen opaskirjan noustakseen (mikäs juttu muuten se on, että Tanskassakin on edelleen kruunut käytössä?).

Yhdentekevän jaarituksen loppuun vielä opettavainen neuvo: ei kannata jättää ajokortin teoriakokeen harjoittelua viimeiselle illalle, jolloin vielä mahdollisesti on krapulainen ja epätarkka. Kokeesi ei ole hyväksytty, yritä uudelleen!