On elokuvia, jotka onnistuvat viihdyttämään. Niitä katsellessa pari tuntia kuluu kuin siivillä, seuraavaa koukkua odottaa malttamattomana, hahmoista pitää ja juonenkäänteisiin uskoo. Eikä mitään edellämainituista tule ikävä lopputekstien alkaessa juosta. Ne ovat niitä leffoja, joihin päätyy vuokraamon pitkien hyllyjen edessä krapulaisena vapistessaan. Ne eivät voita palkintoja tai kriitikoiden kultaisia tähtiä, mutta tahkoavat hysteerisiä summia tylsästä hetkestä kärsivien kansalaisten kustannuksella.
Sitten on elokuvia, joita katsoo tarinan vuoksi ja jotka sen ohella onnistuvat parhaimmillaan kertomaan jotain olennaista elämästä. Päästävät pintaa syvemmälle, opettavat enemmän kuin puoli vuotta luostarissa. Koskettavat, synnyttävät ajatuksia, jotka jäävät kiertämään mieltä päiviksi. Ne muistaa mainita Facebook- ja Suomi24-profiilissaan sekä jokaisessa aihetta sivuavassa keskustelussa ja niistä saa lisäpisteitä, respectiä sekä bonuselämiä alan harrastajilta.
Toisinaan katsoja, suoritettuaan huolellista etukäteistutkimusta, harjoitettuaan suunnatonta itsehillintää ja oikean hetken petaamista ja pidettyään valintahetkellä mielensä lujana ja vakaana, onnistuu saamaan kaiken tämän samalla kertaa. Hän voi saada elämänohjeita (älä rupee armeijatyypeille tai strippareille) JA silmäniloa (ks. ammatinharjoittajat edellä), irtoraajoja JA paljasta ihoa, viattomia maalaistyttöjä JA häikäilemättömiä klubinomistajia. Se on yhtä aikaa kasvu- ja selviytymistarina, tieteisseikkailu ja eroottinen satu, kriittisesti kantaaottava propagandapätkä ja vitsikkäästi sanaileva slapstickkomedia. Se on isojen tyttöjen Coyote Ugly; se on 28 Days Later ilman vaatteita.
Se on... Zombie Strippers!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti