Viime yönä minulla piti taas kiirettä.
Ensinnäkin vastasin hallitsemattomaksi yltyvän paniikin ympäröimänä asiakaspalautteisiin, joita tulvi sähköpostiini katkeamattomana virtana siten, että yhtä vastattua kohden inboxissa odotteli aina viisi uutta, visaista hoitamatonta ongelmaa. Ei auttanut, vaikka heräilin välillä ja hoin puoliääneen että tämä on vain uni, tätä ei tarvitse katsella, tämä on vain uni...
Tämän jälkeen jouduin - okei, pääsin - Hämähäkkimiehen järjestämille seurapiirikutsuille. Jostain syystä itse olin katsonut sopivaksi sonnustautua yöpaitaan; lisäksi pikkuhousuni olivat jatkuvasti kateissa. Muut osallistujat saattoivat olla juhlanutuissa ja -tamineissa. Tämän lisäksi onnistuin missaamaan kutsun käydä pöytään, joten saavuin istumaan noin puoli tuntia myöhässä: edelleen tummansinisessä Nalle Puh -yöppärissä ja tavattoman häpeissäni. Muut loivat minuun ylenkatsetta sekä moittivia silmäyksiä, ja Hämis itse muodosti suullaan äänettömästi uhkauksen jättää minut vastedes kutsumatta.
Suoraan edellisistä bileistä päädyinkin sitten jälleen reissaamaan Saken kanssa jonnekin kaukomaille. Oli ollut minun vastuullani hommata meille yösija, ja jouduinkin kylmäävän ahdistuksen valtaan havaitessani, että olinkin varannut meille kaksi dormipaikkaa sietämättömän lääväisestä ja tahraisesta hostellista. Olin itse jostain syystä paikalla reilusti ennen Sakkea, enkä voinut istua sängylleni tuskailemaan meriselitystä, sillä sänky ei houkutellut edes katsomaan suuntaansa. Mitä ihmettä mä sanon sille? Suihkukin on käytävällä, ja meidän kanssa samassa huoneessa asuu kaksi jotain jenkkikundia, jotka heräävät neljältä töihin...
Levännäisyyden asteen voi päätellä suoraan edellisistä.
Tiedättehän sen tunteen, kun yrittää tähystellä avaimenreiästä sisään huoneeseen: aivan keskeltä huonetta erottaa terävästi kapean sektorin, mutta nurkkia kohti vilkuillessa eteen tulee joko ovenkarmi tai oma silmäluomi? Juuri sille minusta nyt tuntuu kovin monella elämänalueella: ettei minulla ole kylliksi tietoa eikä näkemystä asiasta, eikä oikein mitään keinoja lisätä niiden määrää itsenäisesti. Kun tähän lisätään hetkellinen aloitteellisuuden katoaminen ja niskaan huohottava kiire, saadaan painava pää ja painavat jäsenet sekä epämiellyttävä niljantunne lapaluiden väliin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
mua nauratti kovasti toi hämiksen kutsut yöppärissä, näin sieluni silmin sen artikuloivan äänettä pahoja asioita.
Vähänkö sulla on villiä öisin! Mä en muista mun unia, se saattaa kyllä olla hyväkin. Pari yötä sitten olin nukahtamassa ja näin toistuvaa painajaista siitä, että mä hukun. Tiesin pinnan olevan tosi lähellä mutta silti piti pohjasta hakea jotain. Heräsin siihen kun makaan kasvot vedenpohjassa, hiekassa ja vedän keuhkot täyteen vettä. Oli aika säpsyä. Toi kävi kaksi taikka kolme kertaa.
levännäisyyden? levännäisyyden! ehkä kuitenkin levännEisyyden.
hahah, arvasin nuu että sä osaat kuvitella ton päässäs, kun tiedät tapauksen :D
ja hyh miero, toi kuulostaa aika vahvasti alitajuiselle hommalle, pelottavaa :s
mä tiedän kyllä noi pakokauhuiset jutut itsekin, pahinta on herätä hiestä märkänä ja paniikissa huohottaen, jotenkin tyynyyn tukehtumaisillaan. sitä ahdistuksen määrää ei tahdo saada millään talttumaan edes jo tajuihin tultuaan.
Lähetä kommentti