We walk

Tänään on ollut niin uskomattoman typerä päivä, että se naurattaisi jos se ei vituttaisi. Ihmiset, jotka röyhtäilevät kuntosalilla äänekkäästi ja tarkoituksella. Ihmiset, jotka saavat elokuvan aikana (elokuvateatterissa) kännykkäänsä kaksi tekstiviestiä ja puhelun, eivätkä vieläkään säädä puhelintaan äänettömälle. Ihmiset, jotka tekevät mitättömistä asioista valtavia, huutavat puhelimeen täysin haluttomina dialogiin ja jotka lopulta vielä tumppaavat luurin korvaan. Toisten huomioonottamattomuuden keinot ovat lukuisat eivätkä varmasti lakkaa pöyristyttämästä minua koskaan. Yllätyn nykyään itsekin eniten lähinnä siitä, miten kovasti moisesta yllätyn - ja tuohdun, kerta kaikkiaan käsien hallitsemattomaan vapinaan ja falsettiin nousevaan ääneen saakka.

Tämän lisäksi näin Pärssisen Lissun kutsumana ennakkonäytöksessä elokuvan, jonka nimi on The Way Back. Siinä näyttelevät muun muassa Ed Harris ja Colin Farrell ja se on kammottava: teennäinen, alleviivaava ja osoitteleva. IMDB:ssä se on näemmä saanut neljä tähteä. Katsoessani sitä näen lähinnä suurproduktion: joukkokohtaukset, venäjänkielen oppitunnit, taidokkaan maskeeraustyön - ja ajattelen yksinomaan niitä raharöykkiöitä, joita moisen toteuttamiseen on tarvittu. Nää ois tosi sinnikkäitä ja kuolemaahalveksuvan urheita, ääriolosuhteita kattokaa, kaikki nämä venäläisiä, latvialaisia ja puolalaisia esittävät näyttelijät puhuvat elokuvassa keskenään englantia itäisellä korostuksella tosi luontevasti (saivartelua, joojoo, mutta hei oikeasti) paitsi Ed Harris, joka esittää jenkkiä ja on takuulla castingissa vaan ilmoittanut ettei sitten todellakaan aio näytellä jotain itäblokin tyyppiä kun eihän sitä uskoisi naurismaan aidatkaan. Ja sitten on Colin Farrell, joka on niin kovasti venäläistä linnakundia että, aina kun kuva kääntyy sen kasvoihin, se päästelee sellaisia kurkkuääniä ja eräänlaista röhkimisen ja korskunnan sekoitusta markkeeraamaan sitä että tää ois oikeasti tosi karski jätkä. Ja se naishahmo, voi hyvä luoja miten suututti katsoa noin paskasti kirjoitettua naisroolia - elokuvan ainoaa muuten. En jaksa edes etsiä sen näyttelijän nimeä tähän kun olen niin ärtynyt.

On monia, joiden kanssa haluaisin kovasti nyt puhua mutten vain saa kerättyä voimia siihen että soittaisin ja saamattomuuteni tekee minusta entistäkin happamemman. Sitten on niitä, jotka onnistuvat soittamaan epähuomiossa juuri oikeaan aikaan ja saavat mieleni kohenemaan, toviksi kerrallaan mutta kuitenkin.

Tahtoisin hitaita aamuja, Manhattan-sipsejä ja amerikkalaisia pannukakkuja. Mimosaa ja auringon. Ystäviä, kiireettömyyttä ja huonoja juttuja. Aikaa ja kivoja juttuja.

Ihan tosi kovasti tahtoisin.