You're fucking perfect to me

Joulu on kaunis, kun on joku jota odottaa. Jaksan hymyillä huonoillekin vitseille, syödä perinneruokia kahtena päivänä peräkkäin ja herätä ilman kelloa. Katsotaan äidin kanssa Laulavia sadepisaroita telkkarista ja se nukahtaa sohvalle; juodaan saunassa sampanjaa laakeista laseista eikä puhuta mistään tärkeästä. Äiti tietää eikä kysele, tietää enemmän kuin koskaan olen kertonut ja pitää sen itsellään.

Kun puhelin soi, siellä on se jonka tuntolevyä kannan yhä kaulassani enkä voi olla vastaamatta kesken kalapöydän. Hymyäni ei kummastella, mutta mustelmaa käsivarressani kyllä: en tohdi kertoa sen syntyneen hampaista, jotka osuivat niin, että kyynelet silmäkulmissa eivät kertoneet kivusta.

Rakastan sitä, mille näytät jälkeenpäin: silmäsi ovat suuret ja pikimustat ja palavat, sukellat käsivarteni alta syliin, hengityksesi ihoani piiskaten. Rakastan ääntäsi, jolla on minulle varattuna ikioma sävy; rakastan sitä, miten saan sinut vitsailemalla niin hämillesi että peität kasvosi kaulaani kuin kuusivuotias. Rakastan sitä, että osaat pyytää anteeksi ja antaa myös. Rakastan kavuta autoosi Pasilan asemalla, kerrankin ihmisillä on mitä tuijottaa. Rakastan sitä, miten mahdun syliisi kokonaan - miten sinun kanssasi en kerrankin tunne olevani liikaa mitään.

Rakastan sitä, mitä meillä jo on ja sitä, mitä siitä on tuleva.

Tänään en ajattele sitä, missä olet nyt ja miksi. Kaadan itselleni toisenkin lasillisen punaviiniä, lämmitän edellispäiväiset pizzantähteet ja katson levyllisen Pinkin musiikkivideoita. Ensi kertaa nautin siitä, että ikävöin - ensi joulu on meidän.