Etten onnistuisi taas kirjoittamaan ällöttävän söpöstelevää vaaleanpunaista (kultaisin somistein) hymistelylässynlääbloggausta siitä, miten hyvin nyt on ja kaikki on ihanaa ja aurinkokin paistaa ja yök, koetan keskittyä hieman romaanitaiteesta kertomiseen.
(Miten muuten onkin niin, että sitä kuvittelee olevansa yksilöllinen, ainutlaatuinen, ja siksi niin jotain ihan muuta kuin kukaan: kun minä joskus, niin minä en kyllä koskaan ja-niin-edelleen. Totuus kuitenkin näyttäisi olevan, että kun on sellainen kauttaaltaan suojattu ja samalla vatsanpohjaa nipistelevän hyvä olla, todellisuus muuttaa hieman muotoaan. Tuntuu kuin linssiä kallistettaisiin juuri sen verran, että kaksoiskuvat asettuisivat kohdakkain ja ymmärtäisi maailman olleen suunniteltu juuri tällaiseksi, tähän tarkoitukseen ja tilaisuuksiin. Kuin saisi huomata oman arkitodellisuuden rinnalla koko ajan kulkeneen tämän toisen, erilaisen, jonka on koko ajan tavallaan nähnyt siinä olleenkin mutta johon ei ikinä aiemmin ole ollut pääsyä. Miksi sitä onkin juuri niin kliseinen ja epäomaperäinen sitten kuitenkin?)
Asiaan. Olen onnistunut viimeisten parin viikon sisään lukemaan kaksi 1900-luvun alun ja puolivälin Yhdysvaltain rotukysymykseen yksilön näkökulmasta keskittyvää teosta. Ensin luin Toni Morrisonia ja nyt olen Richard Powersin kimpussa. Olen jälleen kerran joutunut nöyrtymään oman tietämättömyyteni ja lintukotolaisuuteni suhteen kyseisen teeman tiimoilta: joudun tarkistamaan päivämääriä ja tapahtumien nimiä Wikipediasta ja tunnen itseni hetki hetkeltä hämmentyneemmäksi noiden kuvitteellisten sankarien koettelemuksiin tutustuessani. Tuntuu naiiville edes pukea ihmetystään sanoiksi: kuinka eeppisestä ja monia koskettaneesta vääryydestä on ollut kyse; kuinka paljon perustelematonta tai tekaistujen motiivien oikeuttamaa tuskaa se on tuottanut. Kuinka korskeat, ylimielisessä ja samalla lamauttavan kauhun synnyttämässä typeryydessään mykistävät ovat syyt toiminnan taustalla. Kuinka suuresta, koko ihmiskuntaa koskettavasta asiasta on oikeasti ollut - on vieläkin - kyse ja kuinka vähän me täällä (surutta yleistäen) siitä tiedämme.
Että siitä ja sen ihmisarvolla vessan lattiaa pyyhkineestä "oikeutuksesta" tarvitsee edes keskustella enää tänä päivänä. Niin kuin sitä haluaisi uskoa kehitykseen.
Viitaten kirjoitukseeni Milkistä: olen itse niin tyhmän yksioikoinen ja hyväuskoinen suvaitsevaisen kodin kasvatti, etten edes yrittämällä pysty samaistumaan siihen suunnattomaan vieraanpelkoon, piittaamattomuuteen ja sumean umpimieliseen oman navan ulkopuolelle näkemisen kieltäytymiseen, jonka uskon näitä "roturealisteja" ja aikansa halla-ahoja motivoivan. Ei nahka vaan se mitä sen alla on.
Miten kukaan tällaisen todellisuuden keskellä elävä voi ummistaa silmänsä ja olla ottamatta kantaa; miten kukaan, jota moinen koskettaa - kaikki meistä - voi olla mitään muuta kuin vähemmistöjen ja Niiden Toisten - kaikkien meidän - puolella.
Maailma on toisinaan aivan liian iso ja omituinen ymmärtää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Rasismi kaikkine lieveilmiöineen ON äärimmäisen tuomittavaa. Pakolaisia ja hätää kärsiviä PITÄÄ auttaa käytettävissä olevin keinoin ihonväriin, etniseen taustaan, uskontoon jne.. katsomatta. Halla-aho tekstin keskellä osui senverran pahasti silmään, että varmistaisin oletko fiksuna mimminä käyttänyt miehen arvioimiseen muitakin lähteitä kuin puna-vihreää hesaria yms. propagandakoneistoja joissa nimenomaan yhdistetään tuo roturealismi kaikkeen mahdolliseen kritiikkiin turvapaikkapolitiikkaa kohtaan? Esim. miehen omaa blogia? Avarakatseisuuden huutaminen tuo pienen vastuun avartaa myös omaa katsettaan. En kirjoittele Halla-ahon teeseistä muuta kuin että tuo roturealisti->Halla-aho vertaus on juuri se vertaus jota "virallinen taho" tyrkyttää ja ikävä kyllä se on myös helppo niellä jos ei tunne asiaa lehtiotsikoita syvemmältä.
no. itse asiassahan en tuossa verrannut halla-ahoa nk. roturealistiin, ainoastaan rinnastin nämä kaksi saman ilmiön asteet keskenään. uskon myös, että kukin meistä tulkitsee herra h.n tekstejä omista lähtökohdistaan. tällöin esimerkiksi minun ja sinun (tai sen, joksi sinut kuvittelen) näkemykset kyseisestä kamasta mitä luultavimmin eroavat toisistaan, vaikka lähde olisi samakin.
mä myönnän, etten ole sillä tavalla absoluuttisen suvaitsevainen, että viitsisin suvaita kovin suvaitsemattomia - anteeksi tautologia.
Tuo "viitsisin suvaita kovin suvaitsemattomia" oli mainio :) Vielä kun täsmennät suvaitsevaisuuden käsitettä.. Mikä on eniten suvaitsevaista? Semmoista absoluuttista? Mikä semmosta tavallista ja miten vähän pitää suvaita että muuttuu kovin suvaitsemattomaksi? Niinku huomaat näistä ei voi edes keskustella intuitiolla. (paitsi pään nyökyttelijöiden ja selkääntaputtajien kanssa) Ainoastaan raaka fakta toimii eri näkemyksiä omaavien kesken.
sellaiselle, joka ei tohdi seistä kommenttiensa ja niissä esitettyjen mielipiteittensä takana edes vakituisen nimimerkkinsä voimin, minun ei mielestäni tarvitse täsmentää mitään.
En tullut missään nimessä haastamaan riitaa. Olen vaan vahvasti eri mieltä vertauksesta herra h:n ja roturealismin (tai vihjeiden suvaitsevaisudesta)suhteen. Mietin aika monta päivää kommentoinko ja oisin ehkä voinu miettiä vielä muuteman.. Faktoilla keskustelu tunnetta vastaan ei oo onnistunu ennenkään.
jee, löytyi yksi asia josta ollaan samaa mieltä! nyt jos vielä viitsit mulle osoittaa ne kohdat sun aiemmissa kommenteissa, jotka on niin tiukkaa ja asenteista vapaata faktaa, ettei niihin käy vastaaminen kuin tiukalla ja asenteista vapaalla faktalla, kun itse en niitä yrityksestä huolimatta löydä.
Tossa eka viestissä YRITIN kysellä faktojen perään (ei hutkita ennenkun tutkitaan) ja sen jälkeen lähtikin käsistä :) Rautalankaa -> Heitit blogissa täkyn, yritin jutella siitä ja nyt mun kanssa ei tarvii leikkiä koska on väärä nimimerkki, mielipide ja asenne :) Faktat jäi tunteen jalkoihin ennenkuin niihin ees päästiin ;) Sääli. Kantaaottava blogiteksti antoi odottaa jotain muuta.
ei mutta... sehän onkin väyrysen paavo!
vastasin sun ekaan kommenttiin kyllä, vaikkakin ilmeisesti sun mielestä epätyydyttävällä tavalla. olen tutustunut herra h:n blogiin, olisko jopa ollut sun oman linkkivinkin seurauksena, pintapuolisesti ja satunnaisesti tosin mutta sen verran kuitenkin ettei selvän kuvan muodostumista voinut välttää.
ja tämän jälkeen lähtikin, lapaisesta nimittäin.
mutta jos ei kerran osata leikkiä nätisti samalla kentällä, niin mitä luulet, oiskohan tää näiltä osin tässä?
On. Oisit heti sanonut että on luettu :b Sun kenttähän tää sitäpaitsi on :)
Lähetä kommentti