Kahden viikon murrosikä

Jos on unohtanut, kuinka olla nuori, vaikkei koskaan ole ollut aikuinenkaan, on vaikea kestää neuvokkaita, suurisuisia ja röyhkeitä teinejä: kaduilla, kaupoissa, ylipäänsä maailmassa tilaa viemässä. Ne kuvittelevat keksineensä kaiken itse, ne pitävät (jonkun itseäni älykkäämmän sanoja lainatakseni) ikääntymistä tomppeleiden huonona valintana. Niille kaupunki, elämä ovat olemassa vain niitä varten.

Kuitenkin, kun lukee päivälehdestä Stadikan kutsumattomista yövieraista, näkee itsekin ensin sen miksei?-puolen, ja vasta sitten sen vastuullisen äänestäjän vankkumattoman kannan. Muistaa, miten uudesta ihmisestä voi hullaantua niin, kuinka joku voi olla kuin vodka ja tabasco tomaattimehussa, kuinka sen kanssa uskaltaa mitä vain ja maailma on meidän. Muistaa ihan hyvin, miten jokainen asia merkitsee elämää tai kuolemaa - miten sen voi unohtaa. Kun tuntee niin isosti että on pakahtua, että asioiden ja tilanteiden rajat hämärtyvät ja mittasuhteet ovat yhdentekevät, eikä painovoima ole kuin sana fysiikan kirjassa.

Sisko tahtoisin jäädä on minusta yksiselitteisen loistava elokuva. Se on luonteva, uskottava ja niin realistinen kuin teinielämän kuvaus koskaan voi olla. Sen tinkimättömät henkilöhahmot ja niiden mielettömät näyttelijät (Ada Kukkonen, Sara Melleri, Anna-Leena Uotila ja Seppo Pääkkönen ym), sen henkeäsalpaavan kauniit Helsinki-kuvat. Sen syksy, joka maistuu huulikiillolle, taskulämpimälle oluelle ja vatsan väärinpäin kääntävälle vapaudelle.

Kotiin pyöräillessäni tunsin oloni epämääräisen haikeaksi. Kesän loppumisen voi jo vaistota tuulen väristä ja tyhjenevistä terassituoleista. Kulunut viikko on ollut vuodenajan paras: viikko, jona uskoin voivani tunnistaa kadulta ne ihmiset joita on pidetty lähellä, niiden iho hohtaa kuin niitä valaistaisiin hehkulampulla sisältäpäin. Viikko on tuntunut loputtomalta, hyvällä tavalla ikuiselta - on kuin olisin yhä festarilavan edustalla, ympärillä pelkästään rakkaita kasvoja vastaamassa hymyyn, käsiä täyttämässä laseja, soundtrackia jonka viimeistä raitaa ei tule.

Voisiko olla aina näin? Voisiko tuntua, että on?