Some like it not

Kesä on täällä. Se makaa liikkumatta kaupungin yllä kuin suuri pörröinen koira, läähättäen kuumaa asfaltinhajuista hengitystään suoraan kasvoille. Se tekee ihmisten liikkeistä venyviä, tahmeita, kuin joustavasta kadusta sandaalinpohjaan tarttuvaa purukumia. Se saa katseet vaeltamaan laiskoina verkalleen pitkin ohikulkijan vartta; se lipoo ihoa nostaen ilmoille lämpimän kermatoffeen tuoksun ja ihon pintaan ohuen kimalluksen.

Minä olen niitä ihmisiä, joiden on aina hieman kuuma. Kestän kylmää huomattavasti paremmin: vaatteita voi aina lisätä, mutta tietyn pisteen jälkeen niitä on hankala enää vähentää ja entä sitten kun jäljellä on pelkkä nahka? Yritän olla valittamatta, sillä kaiken nihkeyden, deodorantin vahtimisen ja puuterin pettämisen jälkeenkin nautin siitä, ettei ulos lähtiessään tarvitse vetää ylleen untuvaa ja villaa. Öisin puijaan kuumuutta käymällä kylmimmässä tohtimassani suihkussa ja kaatumalla sitten sänkyyn niine hyvineni, kuivaamatta, viileät vesipisarat äkillisestä lämmönmuutoksesta sokeeratulla kananlihaisella ihollani hitaasti noruen. Eikä sekään riitä.
Juuri nyt istun sängylläni syntymäasussani, tovi sitten suihkusta tulleena. Jälleen hikeä pisaroiden.
Ollapa asunto, jossa parveke - tai edes läpivedon mahdollisuus.

En vielä oikein ymmärrä olevani lomalla, että voin mainiosti katsoa sunnuntaisen finaaliottelun hamaan katkeraan loppuun saakka, sillä minun ei tarvitse herätä maanantaiaamuna lähteäkseni ansioon. Kenties huominen Pispalanharjun grillijuhlissa muuttaa asian.

Kuuma.
Unohdin ostaa kynsilakanpoistoainetta.
Sysmässäkin paistaa aurinko.
Minä olen lomalla.
Lomalla.
L-O-M-A