Det är den bästa av gåvor att kunna sova lugnt

Jos eläin joutuu sinnittelemään pitkään tahtonsa vastaisesti liian niukalla ravinnolla, se tavallisesti muuttuu lopulta turhankin persoksi syömisjutuille eikä tahdo aikoihin - jos koskaan - jälleen säännöllisesti ruokittunakaan uskoa, ettei ruoka lopu kesken eikä kaikkea syötäväksi kelpaavaa mihin ylettyy ole pakko sulloa suuhun.

Luulen, että unen kanssa voi käydä samoin. Normioloissa nukun, kuten useaan otteeseen todettua, miten sattuu ja useimmiten aivan riittämättömästi. Tämä on oletusarvo ja unen maksimointi prioriteetti: niinpä nyt, nukuttuani kuta kuinkin kaksi viikkoa makeasti, sikeästi ja tyynesti alkaakin tuntua, ettei mikään riitä. Aamu-unesta vastahakoisesti riistäytyessäni alan ensimmäiseksi suunnitella iltaa ja nukkumaanmenoajankohtaa. Jos töistä kotiin tullessani en keksi mitään pakottavaa tekemistä, menen päikkäreille. Illalla pyrin kömpimään vällyjen väliin vähintään tuntia ennen kuin olisi ehdottomasti mentävä. Tottuukohan normaaliin nukkumiseen ikinä? Kannattaako siihen tottua - mitä jos siten menee manaamaan itselleen taas huonot unihiekat seuraavaksi loputtomuusjaksoksi?

Mallikkaan nukkumisen lisäksi hyvänmielisyyttä viime aikoina ovat aiheuttaneet
kuulaat syksyntuoksuiset päivät, jolloin aurinko paistaa jo hieman viistoon ja kullanvärisenä, mutta nurmikkoja leikataan yhä;
kanttarellinmakuinen tuorejuusto;
tomera aikaansaavuus ansiotyössä, jonka ansiosta asiat rullaavat ja töihinmeno tuntuu taas mukavalle;
kotiintilattu pizza sängyssä syötynä;
Chris Martinin tapa laulaa chibbones Fix Youn kohdassa, jossa lyriikoissa lukee your bones;
selkäänpiirtely;
Pauli Puupposen kyläilyreissuun liittyvä hilpeä odotuksen kihinä sekä ajatus öistä sen kuono polvitaipeessa nukkuen;
kyynärvarsien jomotus yllättävän mainiosti menneen kiipeilyreissun jäljiltä;
sellaiset kirjat, joista ei ensinäkemältä odota paljonkaan, mutta jotka muutaman sivun jälkeen pusertavat otteeseensa ja eksyttävät maailmaansa niin, ettei sieltä melkein enää tahdo todellisuuteen;
uuden leiman suunnittelu ja sen hakkaamispäivän vääjäämätön läheneminen - tästä päivästä tasan kolme kuukautta enää!;
hupsut lempinimet ja pohdinta siitä, milloin Uusi Pseudonyymi on kyllin vakituista kalustoa tullakseen esitellyksi esimerkiksi täällä.


Kähveltely on ilmeisesti taas tullut muotiin. Alkukesästä minulta puhallettiin pyöräni lukitsemiskettinki sen korista. Pari viikkoa sitten ystäväni fillari keikattiin talonsa sisäpihalta. Eilen kaksi taloni takapihalla röökitaukoaan viettänyttä lvi-miestä huutelivat kannustuksia minun kytkiessäni pyörääni jälleen uudella kettingillä kiinteään objektiin; kävellessäni lähemmäs he selittivät kannattavansa vilpittä omaisuudestaan huolehtimista, itse juuri puolen tunnin lounastaukonsa aikana putkipihdit meidän talomme sisäpihalla vierailleelle pitkäkyntiselle menettäneinä. Onko toisen oma uusi musta?

Matalamielisten konnantöiden lisäksi en ymmärrä
miksi kadulle pitää rikkoa pulloja ja muuta lasitarviketta?
miksi raideremontti ei vain lopu, vaikka on jo miltei kuukauden alkuperäisaikataulustaan myöhässä?
miksi ihmiset eivät huolehdi omista asioistaan, vaan katsovat asiakseen toimia maailmanpoliiseina ja ojentaa kanssakulkijoita?
miksi jotkut, joita on pitänyt ystävinään eivät ymmärrä mitä tarkoittavat lojaalius, vastavuoroisuus ja tasaveroisuus?
miksi pyykkikone pesee aina pidempään kuin millään jaksaisi odottaa?
miksi toisinaan on niin vaikea kysyä ja toisinaan vastata ja miksi on päiviä, joina ei uskaltaisi oikein mitään?